Museokaverini ja minä - kolmevuotiaan kanssa museossa, osa 1

Pienten Helsinki on muuttanut! 

Vinkit pienille Helsingin kattojen alle 
löytyvät jatkossa osoitteesta:

www.pientenhelsinki.fi

Nähdään siellä!


Museovinkit lasten kanssa osa 1 

Lasten kaupunki ja Museokortti

Helsingissa löytyy kymmenittäin mielenkiintoisia museoita ja ilahduttan monet kohteet ovat huomioineet lapsivieraista pienimmätkin, joten museoseikkailulle kannattaa lähteä myös pienemmän lapsen tai vauvan kanssa. Pienten Helsinki aloittaa sarjan lapsiystävällisistä museoista Helsingissä.

Lasten kaupungin kauppaleikki.

Meille on nyt kolme ja puolivuotiaan kanssa muodostunut vakiomuseon suosikkilista, joista tuo pieni-suuri museokaveri jaksaa innostua ja kiinnostua yhä uudelleen. Hän usein toivookin museovierailua, jos mietimme yhdessä tekemistä.

Taaperon ja isomman lapsen kanssa museovierailut ovat olleet usein menestyksiä ja lapsi on ollut tervetullut näyttelyihin. Toki aivan kaikissa museoissa tai näyttelyissä emme ole käyneet, ja olen valinnut kohteet jotka sopivat myös lapsille. Tässä sarjassa esitellään meidän mielestämme hyväksi havaitut ja toimivat museot Helsingissä pienten näkökulmasa.

Vauvojen kanssa liikkuville tiedoksi, että lähes kaikissa museoissa, joissa olemme rattaiden kanssa käyneet, on saanut rattaat/vaunut ottaa mukaan näyttelyihin ja aivan pienimpiin vieraisiin on suhtauduttu ilahduttavan hyvin. Itseäni lähinnä harmittaa, etten ensimmäisenä vauvavuonna tajunnut käydä enemmän museoissa vauvan kanssa, kun se ainakin näin jälkikäteen ajateltuna tuntuu helpolta ja rentouttavalta tavalta päästä ihmisten ilmoille.

Uskaltaako lasten kanssa mennä museoon? Kerro mielipiteesi tai jaa oma vinkkisi museoista lasten kanssa kommenttikenttään tai Pienten Helsingin Facebookissa.


Helsingin kaupunginmuseo ja Lasten kaupunki

Oletko jo piipahtanut mummolassa? Tai leikkinyt kauppaa Senaatintorin laidalla? 

Helsingin kaupunginmuseon Lasten kaupunki tunnetaan meillä paremmin nimellä leikkimuseo. Ja sitähän se on, täällä on lupa leikkiä!

Lasten kaupunkia ei turhaan kehuta, se on ainutlaatuisuudessaan upea paikka, jossa kaikki yksityiskohtia myöten on ajateltu pienten vieraiden näkökulmasta. Monenlaiset leikit kutsuvat tutustumaan Helsingin historiaan ja miljoo on pienten ja isojenkin mieleen ja juuri lapsen kokoinen. Tämä kohde sopii jo ihan pienille taaperoille tai vähän isommillekin lapsille, sillä tekeminen täällä muuntuu hyvin omien taitojen mukaan. Museon henkilökunnan suhautuminen lapsiin on kiitoksen arvoinen.

Helsingin kaupunginmuseon Lasten kaupunki sijaitsee Senaatintorin etelälaidalla.

Koska Lasten kaupunki sijaisee yhdessä Helsingin vanhimmista rakennuksista, Sederholmin sinisessä kivitalossa Senaatintorin laidalla, on vaunuilla liikkuminen täällä hieman haastavaa. Ne saa toki tarvittaessa ottaa mukaan, mutta helpommin ja mukavammin täällä liikkuu erimerkiksi kantorepun kanssa. Muissa museon tiloissa vaunuilla pääsee liikkumaan paremmin. Ulkona pääoven vieressä on katoksellinen vaunuparkki ja aulassa paljon lukittavia säilytyslokeroita.

Lasten kaupungin yhteydessä on lasten wc-tilat (myös pikkupönttö!) ja lastenhoitotila. Ensimmäisestä kerroksesta löytyy myös huone, jossa on pöytiä, syöttötuoleja, mikro ja piirustustarvikkeita, joten kristalliskruunujen loisteessa on mitä mainoin paikka syödä eväitä ja hengähtää hetki.
Lastenhoitotila ja potta löytyvät myös museon aulasta inva-wc:tä ja tänne mahtuu vaunuillakin.

Lasten kaupungin alakerrrassa voi hengähtää ja
syödä omia eväitä.
Kokonaisuudessaa museon ilme on aikuisellekin raikas ja näyttelyt hyvin toteutettuja. Erityiskiitoksen saa museon aulan olohuonemainen tila, jossa voi istuskella, ladata puhelinta, pukea rauhassa lasten ulkovaatteita tai vaikka odotella nukkuvan lapsen kanssa muiden kiertäessa museossa. Tilaa voisi sanoa Helsingin olohuoneeksi, niin kutsuva ja kaikille avoin tila se on. Museolla on myös viihtyisä sisäpiha riippukeinuineen.

Kaupunginmuseon perusnäyttely kannattaa myös kiertää, sillä katsottavaa riittää myös pienille.

Kaupunginmuseo järjestää myös aktiivisesti erilaisia tapahtumia, ja muistaa lapsiakin tapahtumatuotannossa.
Nämä kaikki seikat huomioiden ei ole ihme, että Helsingin kaupunginmuseo on Vuoden museo 2017.


Aleksanterinkatu 16
Avoinna:
maanantaista perjantahin klo 11–19
lauantaina ja sunnuntaina klo 11–17

Aina vapaa pääsy.

Lasten kaupungissa.

Museokortti

Kotonaoloa helpottamaan hankin Museokortin* esikoiseni ollessa parivuotias ja sen myötä museovierailuiden ja kotoa lähtemisen kynnys madaltui huomattavasti. Museokortin takia näyttelyissä voi piipahtaa lapsen kanssa lapsen ehdoilla ja viipyä niin kauan kun museokaveria jaksaa kiinnostaa. Ei siis harmita, jos vierailun pituus ei aina olekaan tunteja vaan vaikka hetki ja yhden näyttelykerroksen kierros.
 Museokorttikohteita on tällä hetkellä Helsingissä 34, koko maassa 250. Vuoden voimassa oleva kortti on pääsylippu, jota näytetään lipunmyynnissä museovierailuiden yhteydessä.

Museokortti* on muuten erittäin hyvä lahjaidea tuleville vanhemmille tai pienten lasten kanssa kotona olevalle aikuiselle - se inspiroi lähtemään ulos ja tarjoaa kulttuurielämyksiä pienille ja suurille ja virkistää kotihöperöitynyttä vanhempaa. Meidän museojengille se on ollut monen sadepäivän pelastus ja kaupunkiretken rauhoittumispaikka. Vai miltä kuulostaa lapsen päiväunet Ateneumissa, kun itse saa kerrankin kiertää näyttelyssä rauhassa?

Kehun korttia vilpittömästi (ja ilman sidonnaisuuksia), sillä Helsingin museotarjonta on tällä hetkellä mielestäni erittäin hyvä ja lapsiystävällinen, muun Suomen museokorttikohteita emme ole edes vielä päässeet kokeilemaan.

Lisätietoa Museokortista

*Museokortti hankittu ja maksettu itse, joten kehut ovat vilpittömiä kokemukseen perustuvia omia mielipiteitä.

Kommentit

Suositut tekstit